Kansalaistiedon kurssi 2022

2.–5.8.2022Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin

Päivölän opisto järjestää jälleen perinteisen, nuorille suunnatun kansalaistiedon kurssin 2.–5.8.2022. Pitkät perinteet omaavalle kansalaistiedon kurssille osallistuu joka vuosi yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostuneita lukiolaisia ympäri suomen. Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan myös muihin nuoriin tulevaisuuden vaikuttajiin ja verkostoitumaan toistensa kanssa. Kouluilla on oikeus hyväksyä kurssi osaksi lukion opintosuorituksia. Kurssi järjestetään yhdessä Suomalaisen Yhteiskunnan Tukisäätiön kanssa.

Kurssin ohjelma on monipuolinen, ajankohtainen ja luennoitsijat Suomen parhaita asiantuntijoita. Koko ohjelma ja kaikki luennoitsijat varmistuvat kevään aikana, mutta tällä hetkellä tulonsa ovat varmistaneet europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, Kestävyysratkaisut-teeman johtaja Mari Pantsar Sitralta, professori Vesa Puttonen Aalto yliopistosta, professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta (valittu Vuoden professoriksi 2022), toimitusjohtaja Aki Kangasharju Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselta ja tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisesta instituutista. Viimeisimpänä vahvistuksena mukaan on saatu Mikael Jungner.

Teemat ja keskusteltavat aiheet vahvistuvat myöhemmin, mutta kurssin aikana vieraillaan ainakin Visavuoren museossa jossa tutustutaan Emil Wikströmin taiteilijakotiin sekä Kari-paviljonkiin, jossa on esillä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen töitä. Lisäksi tehdään vierailu Parolan Panssariprikaatiin sekä Panssarimuseoon. Ja tietysti ohjelmaan kuuluu yhteisiä illanviettoja ja keskusteluja.

Hinta

Kurssin hinta on 55 €. Hinta sisältää ohjelman lisäksi majoittumisen kahden hengen huoneissa opiskelija-asuntolassa sekä kurssin aikaiset ruokailut (aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen ja iltapala) ja retket. Opistolla majoittuvien käytössä on mm. pesutupa, sauna- ja uima-allastilat. Kurssin hinta ilman majoitusta on 40 €. Hinta sisältää ohjelman lisäksi ruokailut kurssin aikana.

Mikäli sinulla on erityinen syy tai tarve majoittua yhden hengen huoneessa, mainitsethan siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Yhden hengen huoneet jaetaan ensisijaisesti vain terveydellisten tai muiden erityisistä syistä tarvitsevien kesken.

Laskun saat sähköpostitse kurssin jälkeen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu alla olevan lomakkeen kautta 25.7.2022 mennessä. Pyydä ystävääsikin varaamaan oma paikka! Huom! Voit huoletta ilmoittautua kurssille vaikka heti, ilmoittautumisen peruminen on maksutonta aina ilmoittautumisen päättymiseen asti.

Lisätietoja

Päivölän opiston toimisto, sähköposti: toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen on suljettu.

Aika

2.–5.8.2022

Lisätiedot