Akvarellikurssi

7.–10.7.2022Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin

Kurssi koostuu käytännönläheisistä harjoituksista, luennoista, demonstraatioista, sekä annettavista maalaustehtävistä. Lisäksi on mahdollisuus työskennellä myös omaehtoisesti ja saada maalauksista palautetta. Kurssi sopii akvarellia jo pidempäänkin tehneille, mutta myös niille jotka haluavat tutustua uuteen tekniikkaan.

Opettaja ohjaa jokaista yksilöllisesti lähtökohtana kurssilaisen oman ilmaisun kehittäminen. Huomioi entistä rajatumpi opiskelijamäärä (15 hlö/kurssi) ja ilmoittaudu ajoissa.

Maalaamme mahdollisimman paljon ulkona luonnossa mutta myös väljissä sisätiloissa, joka turvaa osallistujien turvallisuuden. Vanhojen kartanoiden kulttuurimaisemissa pidettävä kurssi johdattaa käytännönläheisesti akvarellimaalauksen ilmaisuvoimaan, mahdollisuuksiin, eri tekniikoihin ja värioppiin.

Kuvataidetilat, ruokailu ja majoitus ovat Päivölän opiston keskiaikaisella kartanoalueella. Tutustumme maalaamalla myös ympäristön kartanoiden pihapiireihin sääolosuhteiden ja mahdollisuuksien mukaan. Lähellä sijaitsevat Emil Wikströmin Visavuoren taiteilijakoti museoineen, sekä Voipaalan taidekeskus barokkipuutarhoineen ja Rapolan vuoren muinaislinnoitus jylhine maisemineen, jotka ovat inspiroineet eri alojen taiteilijoita kautta aikain. Alueella työskentelivät ja vaikuttivat mm. Emil Wikström, Aukusti Veuro, Akseli Gallen-Kallela, Joel Lehtonen, Mikko ja Kalle Carlstedt ja Aaro Hellaakoski.

Ohjelma (huom. ruokailuajat saattavat muuttua)

Torstai 7.7.

10.00-11.30 Saapuminen kohteeseen ja huoneiden vastaanotto 12.00-12.30 Lounas 12.40-14.30 Kurssi alkaa: tutustuminen ja kurssin ohjelman esittely Kuvataidelinjan luokassa 14.30-15.00 Päiväkahvi 15.10-17.30 Ohjattua työskentelyä 17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa 18.10- Työskentely jatkuu iltapäivällä annetun tehtävän parissa omaehtoisesti. Kuvataidelinjan tiloissa mahdollisuus työskennellä iltaisin vapaasti.

Perjantai 8.7.

08.30-09.00 Aamiainen 09.10-12.00 Ohjattua työskentelyä 12.00-12.30 Lounas 12.30-13.30 Opastettu kierros Visavuoren taiteilijakotiin ja museoon sään salliessa. 13.30-16.00 Työskentelyä 16.00-17.00 Katselmus päivän aikana syntyneisiin teoksiin 17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa 18.00- Työskentely jatkuu annettujen tehtävien parissa.

Lauantai 9.7.

08.30-09.00 Aamiainen 09.30-12.00 Ohjattua työskentelyä 12.00-12.30 Lounas 12.30-13.30 Ohjattua työskentelyä 13.30-17.00 Vapaavalintainen ohjelma

Sään ja mahdollisuuksien mukaan vierailu Voipaalan taidekeskuksessa, jossa hieno barokkipuutarha, vieressä Rapolan vuori. Niille jotka eivät halua taideretkelle on tarjolla työskentelyä annetun tehtävän parissa.

17.30-18.00 Päivällinen, josta voi ottaa mukaan iltapalaa 18.00-19.00 Päivällä maalattujen teosten katselmus, jonka jälkeen työskentely jatkuu omaehtoisesti annetun tehtävän parissa. Vapaata iltaohjelmaa ja yhdessäoloa.

Sunnuntai 10.7.

08.30-09.00 Aamiainen 09.30-12.00 Työskentelyä ja keskeneräisten töiden viimeistelyä 12.00-12.30 Lounas 12.30-14.15 Teosten katselmus 14.15 Päiväkahvi, kurssi päättyy

Opettaja

Kurssin ohjaajana toimii kuvataiteilija Irina Rebnitskaya, joka on Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen hallituksen jäsen ja Akvart-osakunnan jäsen. Irina toimii kuvataiteilijana, taideopettajana sekä taideprojektien suunnittelijana.

Tarvikelista

Voit ottaa vanhoja töitäsi tai kuvia niistä mukaan, jos haluat myös niihin ohjausta tai kommenttia.

Ota mukaan itsellesi mieluisia välineitä. Varustaudu omin paperein (300g akvarellilehtiö hyvä), vesivärisiveltimin (iso ja pieni koko, pehmeä karva), muovisin suljettavin vesikipoin, akvarellivärein, rätein ja sienin. Suihkepullo on myös loistava apuväline. Taustaksi ota mukaan maalarinteippiä, paksu pahvi tai levy oman kokoisiin papereihin. Ota myös luonnoslehtiö ja piirustusvälineet (lyijykyniä 3B-6B, pyyhekumi, terotin) mukaan, koska retkeilemme paljon ympäristössä. Jos sinulla on akvarellikyniä, niin ota ne myös mukaan. Hyvät kengät/saappaat ovat myös korvaamattomat, lisäksi mukaan kannattaa ottaa sadetakki, esiliina tmv. maalausvaate ja hellehattu! Pilkkireppu, jossa ohessa retkituoli on loistava väline, sillä suosittelemme oman taitettavan tuolin tai jakkaran mukaan ottamista.

Huomioithan, että kurssilla on paljon kävelemistä ja liikkumista paikasta toiseen.

Hinta

Kurssin hinta 285 €. Hinta sisältää opetuksen lisäksi majoituksen 2hh sekä kaikki ruokailut kurssipäivinä (aamupala, lounas, iltapäiväkahvi, päivällinen). Kurssi laskutetaan jälkikäteen.

HUOM! Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen jäsenille 10% alennus, muista ilmoittaa "Muuta huomioitavaa" -kohdassa jäsenyydestä!

Lisätietoja

Päivölän opiston toimisto, toimisto(at)paivola.fi, puh. 03 233 2200

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu alla olevan lomakkeen kautta viimeistään 27.6.2022

HUOM! Kurssi on täynnä ja varasijoillakin on jonoa, mutta kuvataiteilija Jaakko Heikkisen kurssilla elokuussa 11.-14.8.2022 on tilaa. Katso lisätiedot kurssista täältä: https://www.paivola.fi/fi/course/410

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen on suljettu.

Aika

7.–10.7.2022

Lisätiedot